Tämän esseen tarkoitus olisi valmistuessaan pohtia, miten kristinusko on voinut syntyä, jos sitä tutkitaan maallisesta näkökulmasta. Tekstiä lukiessa kannattaa pitää mielessä, etten ole todellakaan tämän alueen asiantuntija. Monet asiat ovat spekulaatiota, eivätkä sinänsä todista, ettei kristinusko ole totta. Monet asiat yhdessä kuitenkin vihjaavat vahvasti siihen suuntaan.
Monet ovat varmaan huomanneet sen, että ihmisellä on taipumus inhimillistää asioita eli kuvitella, että ne ovat eläviä ja käyttäytyvät ihmisen tavoin. Monesti eläimet esitetään esimerkiksi sellaisina, että ne ajattelevat ihmisten tavoin, ne tuntevat samoja asioita ja pitävät samoista asioista. Erityisen selvästi tämä suuntaus näkyy sarjakuvissa.
Aikoinaan luonto oli ihmiselle vaarallinen, mutta toisaalta metsästyksessä ja maanviljelyksessä käytettiin hyväksi luontoa. Ihminen on luultavasti aina halunnut hallita luontoa. Olisiko mahdollista, että ihminen on inhimillistänyt myös luonnon ja kuvitellut, että se pitää samoista asioista kuin ihminen? Ihminen on siis koittanut tarjota näkymättömälle esimerkiksi ruokaa tai huomiota. Käytännössä ihminen keksi jumalan.
Kun näkymättömät henget ja jumalat olivat olemassa, niiden oli helppo ajatella saavan aikaan monet selittämättömät ilmiöt. Monet vastoinkäymiset olivat jumalien rangaistuksia ja onnenpotkut siunauksia. Näihin voitiin vaikuttaa samankaltaisilla tavoilla kuin ihmisiinkin.
Myös kuoleman käsittämättömyys on varmaankin antanut lisäpuhtia uskolle yliluonnolliseen. Väitetään, että ihminen on ainoa olento, joka tajuaa kuolevansa. Ihminen on luonnollisesti utelias olento, mutta elämästä kuoleman jälkeen ei ole mitään tietoa. En tiedä, uskoivatko ensimmäiset ihmiset kuolemanjälkeiseen elämään. On täysin mahdollista, että papit keksivät taivaan ja helvetin voidakseen hallita ihmisiä. Ainakin katolinen kirkko käytti keskiajalla näitä käsitteitä julmasti ihmisten kontrolloimiseen.
Luultavasti siis ihmisen uskonnollisuus on sitä, että hän haluaa yrittää ymmärtää maailmaa ja hallita elämäänsä suuremmassa määrin. Näyttää vahvasti siltä, että mitä pidemmälle tiede ja tekniikka kehittyy, sitä vähemmän ihmiset uskovat yliluonnolliseen. Toinen syy on varmaan se, että selittämättömiä ilmiöitä on entistä vähemmän. Toinen on varmaan se, että tiede antaa ihmiselle yhä enenevässä määrin mahdollisuuksia hallita elämäänsä. Lääketiede ei kuitenkaan vielä osaa parantaa kaikkia sairauksia, ja siksi monet rukoilevat edelleen apua yliluonnolliselta. Kuolema on varmaan aina jokaisen ihmisen kohtalo, ja ihmisiä huolettaa heidän kohtalonsa kuoleman jälkeen. Nykyihminen saattaa ajatella, että kuolemanjälkeisen elämän todennäköisyys on pieni, mutta helvetti on niin suuri vaara, että kannattaa tehdä kaikkensa välttääkseen sitä.
Lähes kaikissa uskonnoissa vastataan kysymykseen maailmankaikkeuden synnystä. Useimpien mukaan jokin yliluonnollinen loi maailman, eikä juutalaisuus ollut poikkeus.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan alku selostaa luomisen jälkeen pitkästi sukuluetteloita. Jumala ei puhu juuri mitään ennen 12:tta lukua, jossa alkaa kertomus Abramista (jonka Jumala myöhemmin nimesi Abrahamiksi). Sitä ennen esitetään monta myytinomaista lyhyttä kertomusta, kuten kertomukset luomisesta, syntiinlankeemuksesta, vedenpaisumuksesta ja Babylonin tornista. Nämä tapahtumat näyttävät vaikuttavan koko maailmaan, kun taas Abrahamista eteenpäin tapahtuvat ihmeet koskevat hyvin pientä osaa ihmiskunnasta. Abrahamin kertomuksesta eteenpäin asiat selostetaan hyvin pitkästi aikaisempaan verrattuna.
Ainoat suuremmat ihmeet Genesiksen jälkeen näyttäisivät olevan seuraavat:
En ole tutkinut, kerrotaanko näistä ihmeistä missään Raamatun ulkopuolisissa lähteissä.
Vaikuttaisi siltä, että Genesiksen 11 ensimmäistä lukua ovat kokoelma siihen aikaan liikkuneista myyteistä. Juutalaiset pitävät esikuvanaan Abrahamia, ja 12:nnesta luvusta alkaen teksti näyttäisi olevan siirtynyt jälkipolville suoremmin. Kenties hän oli todellinen henkilö, joka saattoi kertoa itsestään jälkipolvilleen?
Raamatun mukaan Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitemäntenä. Hän pyhitti seitsemännen päivän ja samalla asetti viikon pituudeksi seitsemän päivää. Seitsemällä viikonpäivällä on kuitenkin mielenkiintoisia yhteyksiä muuallekin kuin juutalaisuudesta alkunsa saaneisiin uskontoihin.
Mahtaako olla sattumaa, että muinaisina aikoina taivaalla saatettiin nähdä seitsemän planeettaa eli taivaankappaletta, jotka liikkuvat suhteessa paikallaan pysyviin tähtiin? Nuo kappaleet olivat Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Mitä jos viikon pituus onkin määräytynyt näkyvien taivaankappaleiden määrän eikä luomispäivien mukaan?
Onko sattumaa, että useimmilla viikonpäivillä on germaanisissa kielissä nimi, joka viittaa jumalaan ja sitä kautta johonkin planeettaan? Alla on lueteltu viikonpäivien alkuperäisiä merkityksiä. Tiedot on saatu Tieteen kuvalehdestä 12/2004 artikkelista Kalenterit sekaisin sivulta 86.
Days of the Week on avoimen sanakirjan Wikipedian suosittelema linkki, jossa myös kerrotaan viikonpäivien nimien alkuperästä.
Jos minun pitäisi tehdä tästä jokin johtopäätös, niin päättelisin, että viikonpäivien määrä on tullut liikkuvien taivaankappaleiden määrästä. En usko, että Jumala loi viikonpäivien merkiksi tarkoituksella seitsemän taivaankappaletta, joiden voidaan havaita liikkuvan, koska tämä vain sekottaisi ihmistä. Se antaisi ymmärtää, että viikonpäivät ovat perua astronomiasta eikä Jumalan luomistyöstä. Ei kai Jumala halua tahallaan harhauttaa ihmistä?
On tietenkin mahdollista, että viikonpäivien ja liikkuvien taivaankappaleiden määrä sattui olemaan sama, ja tästä syystä ihmiset nimesivät päivät taivaankappaleiden mukaan, vaikka ne olivat alun perin Jumalan asettamia. Kaikkialla maailmassa ei kuitenkaan käytetä 7-päiväistä viikkoa, mikä viittaisi siihen, että viikko on keksitty ehkä vasta sen jälkeen, kun ihmiset hajaantuivat eri puolille Maapalloa.
Monet ovat väittäneet, että kristinuskon idea Jumalan pojasta, joka tulee maan päälle kuollakseen ihmisten puolesta, on muista uskonnoista lainattu. The Origins of Christianity and the Quest for the Historical Jesus Christ luettelee muita ennen Jeesusta vaikuttaneita ihmiskunnan vapahtajia, joiden elämässä on paljon yhtäläisyyksiä Jeesuksen elämän kanssa.
Tekton Apologetics Ministries tosin yrittää vastata vastata tähän, mutta heidän ainut argumenttinsa tuntuu olevan se, että ihmiset ovat tajunneet tarvitsevansa sovittajaa ja siksi ennen Jeesustakin esiintyi samankaltaisia uskontoja kuin kristinusko. Miksi kuitenkin kristinusko syntyi aikana, jolloin maan päälle neitseestä syntyneet jumalan pojat, jotka vapauttavat ihmiset, olivat muodissa?
Kristinuskoa on myös kritisoitu siitä, että Paavali ei vaikuttanut tuntevan Jeesuksen maanpäällistä elämää kovin hyvin, ikään kuin hän ei olisi tiennyt, että Jeesus oli todellinen henkilö eikä vain henki. Lisäksi eräs iänikuinen kiistanaihe on se, onko Jeesuksen elämästä riittävästi Raamatun ulkopuolista todistusaineistoa. En jaksa itse ottaa kantaa näihin asioihin, koska en kuitenkaan ole alan asiantuntija enkä osaa erottaa, kenen väitteet kannattaisi ottaa vakavimmin.
Raamattu ei saanut nykyistä muotoaan kuin vasta joskus 300-luvun lopulla. Jeesuksen elämän jälkeisenä aikana kierteli useita dokumentteja, joista monet esimerkiksi väittivät olevansa evankeliumeja. Varmasti myös seurakuntien johtajat kirjoittivat kirjeitä, joita levitettiin. Kaikkia näitä ei kuitenkaan hyväksytty Raamattuun. Osa Raamatun yhtenäisyydestä selittyy ehkä juuri sillä, että kirkkoisät valikoivat vain sellaisia tekstejä, jotka sopivat yhteen. (Tämä tosin on varma aihe, johon uskovat teologit tarttuvat ja jonka he kieltävät). Uskonpuhdistuksen aikoihin Raamatusta jätettiin pois myös niin sanottuja Apokryfikirjoja, jotka kaikki kertovat ajasta ennen Jeesusta.
Lisätietoa aiheesta on Wikipedian tekstissä Biblical canon.
Genesiksen ensimmäisissä luvuissa Jumala vaikuttaa monessa suhteessa aika etäiseltä henkilölta, joka puuttuu ihmiskunnan syntiin rankalla kädellä. Aabrahamista lähtien opimme tuntemaan Jumalaa persoonana. Hän vaikuttaa edelleen julmalta, koska hän koettelee Aabrahamia pyytämällä tätä uhraamaan poikansa Iisakin (vaikka viime hetkellä kieltääkin tätä tekemästä niin). Muissa Mooseksen kirjoissa Jumala antaa israelilaisille lain, eikä rakkaudesta näy paljoakaan merkkejä. Myös Jobin kirjassa, joka on mahdollisesti vanhin Raamatun kirja, Jumala vaikuttaa hallitsijalta, joka koettelee ihmisiä mielivaltaisesti.
Vasta Vanhan testamentin profeettojen aikana Jumala alkaa näyttäytyä rakastavana isähahmona. Hän puhuu itsestään esimerkiksi kanaemona, joka tahtoisi koota poikasensa siipiensä suojaan. Hän julistaa tekevänsä uuden liiton ihmisten kanssa.
Uuden testamentin jumalakuva on radikaalisti erilainen. Jumala on täydellinen rakkaus, joka on valmis tekemään mitä tahansa ihmisten puolesta, jotta nämä voisivat pelastua. Viimeisten Vanhan testamentin kirjojen ja Jeesuksen syntymän välissä oli käsittääkseni useampi sata vuotta, ja lisäksi Israel oli joutunut Rooman vallan alle, joten ei olisi mikään ihme, jos sinä aikana keskivertojuutalaisen jumalakuva olisi muuttunut.
How Jesus Got A Life
Eräs näkemys siitä, miten tarina Jeesuksesta sai alkunsa.