Monet uskosta osattomat ovat varmasti pohtineet itsekin, onko järkevää väittää, että kristinuskon Jumala yhtä aikaa on rakastava ja toisaalta heittää ihmisiä helvettiin. Monet raamatunpaikat antavat ymmärtää, että helvetti on kirjaimellisesti ikuinen kidutus (muita näkemyksiä käsitellään myöhemmin). Monet uskovat vastaavat, että Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus vaativat tätä. Miten on - onko täydellinen rakkaus ja täydellinen pyhyys sovitettavissa yhteen ja samaan persoonaan?
Tämä essee vetoaa luonnollisesti melko lailla tunteisiin. Rakkaus, hyvyys ja tuska ovat pitkälle asioita, joita ihminen tuntee. Esseen alussa herättelen mielikuvia siitä, millainen helvetti voi olla. Tämän jälkeen pohdin, miten hyvin se sopii yhteen rakastavan kaikkivaltiaan olennon kanssa.
Alla on helvetistä kertoa jakeita.
Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa - ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle.
Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen [, missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu']. Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin [, missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu']. Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'.
Minua on oudoksuttanut se, että useimmat ihmiset eivät tunnu edes käsittävän, miten kauhea paikka helvetti voi olla. Osaatko esimerkiksi kuvitella itsesi seuraavissa tilanteissa:
Luettelepa mielessäsi itsellesi niin monta tuskaista, inhottavaa ja kauheaa tilannetta kuin ikinä keksit. Sen jälkeen yhdistä niistä niin monta samaan tilanteeseen, ja yritä vielä keksiä kauhein tilanne, minkä mielikuvituksesi vain pystyy tuottamaan. Joko sait mieleesi tällaisen tilanteen? Mietipä, jos kuvittelemasi tilanne on vain pieni aavistus siitä, mitä helvetti ehkä on.
Helvetissä ei tunneta käsitteitä ilo, onnellisuus, lohtu, turvallisuus, hyvä omatunto tai hyvä olo. Jos kerran Jumala on kaikkivaltias, jos hän on luonut ihmisen ja tietää täsmälleen, miten ihminen toimii, niin miten suuresti luulet hänen pystyvän saamaan ihmisen tuntemaan tuskaa? Minun mielestäni enemmän, kuin pystymme edes aavistamaan.
Kuvittelepa sitten viettävästi helvetissä vaikkapa tuhat vuotta. Pystytkö kuvittelemaan sen? Se on kymmenen kertaa pidempi aika, kuin mitä useimmat meistä edes koskaan elävät. Jo sekin tuntuu varmaan ikuisuudelta, mutta edessäsi on vielä ääretön määrä saman mittaisia jaksoja. Miljoona vuottakin on todella pitkä aika, mutta se on vain alkusoittoa. Tuska ei lopu koskaan.
Jotkut tietenkin huomauttavat tässä vaiheessa, ettei Jumala kiduta ihmisiä aktiivisesti, vaan ihmiset saavat itse itsensä kärsimään helvetissä, tai vaihtoehtoisesti pelkkä Jumalan poissaolo saa heidät kärsimään. Luepa kuitenkin uudelleen tämän esseen ensimmäinen lainaus Raamatusta. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa
. Kidutti Jumala aktiivisesti tai ei, hän on silti viime kädessä vastuussa siitä, että ihminen ilmeisesti kärsii helvetissä suunnattomasti.
Kun ihminen viettänyt helvetissä miljoona miljoonaa miljoonaa (10 ^ 18, triljoona) vuotta, hän on viettänyt helvetissä vuoden lähes jokaista elämänsä nanosekuntia (sekunnin miljardisosaa) kohden. Nähdäkseni kukaan ei voi ehtiä tehdä elämänsä aikana triljoonaa syntiä, joten eikö tätä rangaistusta voi hyvällä syylläp pitää kohtuuttomana? Mielestäni rangaistus on täysin suhteeton: ääretön kidutus äärellisestä määrästä tekoja. Tämä ei mielestäni sovi lainkaan yhteen sen väitteen kanssa, että Jumala rakastaa ihmistä.
Miten rakastava Jumala voi rangaista ketään tällä tavalla? En tunne yhtään maallista isää, joka todella rakastaisi lapsiaan ja kiduttaisi heitä ikuisesti joidenkin sääntöjen rikkomisten takia.
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville:
Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. ––
Tämä ei minusta kuulosta rakastavan isän puheelta.
Jotkut vastaavat tähän ongelmaan sanomalla, että Jumala on pyhä ja hänen täytyy rangaista synnistä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan muuta asiaa miksikään. Minun mielestäni Jumala voi ehkä olla pyhä tai hän voi olla rakastava, mutta ei molempia yhtä aikaa.
Kuvittelepa, että korkeasti koulutettu isä perustelee lapsiensa hakkaamista sillä, että hän on heille auktoriteetti. Hänen mukaan lasten kuuluu oppia, että hänen käskyjään on noudatettava, joten jos lapset esimerkiksi valehtelevat, hänellä on oikeus hakata heidät. Pitäisitkö tällaista isää rakastavana?
Voi tietysti pohtia, onko Jumalalla suurempi oikeutus tehdä näin. Moni uskova ajattelee, että Jumala tietää paremmin, mikä on ihmiselle hyväksi, ja sen takia hän saa myös käyttää keinoja, joita ihmiset eivät itse saa. Nähdäkseni tämä ajattelumalli perustuu kuitenkin siihen oletukseen, että Jumala on rakastava. Jos Jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, hän toki tietää, mikä on ihmiselle hyväksi. Tässä esseessä kuitenkin kyseenalaistetaan käsitys, että Jumala on rakastava. Olisi kehäpäätelmä perustella Jumalan rakkaus sillä, että hän tietää ja tekee paremmin, koska hän on rakastava. Käyttääkö Jumala tietojaan ihmisen hyväksi, vai onko mahdollista, että hän esimerkiksi haluaa uskotella ihmisille olevansa rakastava?
Minä näen asian niin, että Jumala rankaisee äärellisestä määrästä syntejä kiduttamalla ikuisesti, ja se on mielestäni täysin suhteeton rangaistus. Jos hän rankaisisi synneistä vain tietyn ajan, niin häntä ehkä voisi pitää vielä oikeudenmukaisena, mutta en voi pitää oikein muuna kuin valehtelemisena sitä, että väittää olevansa rakastava ja silti kiduttaa toisia ikuisesti.
Vaikka äärellinen rangaistus saattaisi olla oikeudenmukainen, niin Jumala voisi silti armahtaa ihmistä. Raamattu sanoo:
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
"Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.
Useimmat uskovat lienevät sitä mieltä, että Jeesus yrittää sanoa, että katuvalle täytyy antaa aina anteeksi. Eikö Jumalan kuuluisi sitten itse tehdä näin? Kun ihminen kuolee, hän saa tietää totuuden Jumalasta ja helvetistä, ja on varmasti monia, jotka tällöin katuvat. Rakastava isä antaisi anteeksi katuvalle rangaistuksetta, mutta rakastava Jumala ei ilmeisesti tee näin. Miksi?
Voidaan myös kysyä, miksi Jumalan täytyy olla pyhä. Siksikö, että hän haluaa pitää kunniastaan kiinni? Käsittääkseni meillä on tapana kutsua itsekkäiksi ja kovasydämiseksi ihmisiä, jotka eivät rakasta muita siksi, että he välittävät liikaa siitä, mitä muut ajattelevat. Miten on Jumalan laita?
Väitellessäni eräällä postipalstalla törmäsin sellaiseen argumenttiin, että ihmisen syntitaakka on ääretön, koska synnit on tehty ääretöntä olentoa vastaan. Tähän voi vastata kahdella tavalla.
Ensinnäkin, mitä ylipäänsä tarkoittaa, että Jumala olisi ääretön? Hän saattaa olla mielemme käsityskyvyn ulottumattomissa, mutta niin on esimerkiksi maailmankaikkeuden atomien määräkin, ja silti niitä on rajallinen määrä.
Toiseksi, entä synnit, joita ihminen tekee toisiaan vastaan? Eiväthän ne ole Jumalaa vastaan tehtyjä. Miksi niiden suuruus olisi ääretön?
Jotkut koittavat selittää tätä ongelmaa sillä, että ihmisellä on vapaus valita ja Jumala kunnioittaa ihmisen valintaa. Tässäkin näkemyksessä on mielestäni ongelmia.
Ensinnäkin, tekstissäni ennaltamääräämisestä kysyn, onko ihmisellä ylipäänsä vapaata tahtoa. Miten pitäisi tulkita esimerkiksi seuraava raamatunkohta:
Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.
On vaikea olla lukematta tuosta jakeesta sitä, mitä se ilmiselvästi näyttää sanovan. Sillä ei ole sinänsä väliä, onko Karitsan elämänkirja todellinen vai kuviteltu - lienemme yhtä mieltä siitä, että Ilmestyskirjan kirjoittajan mielestä jokainen pelastunut tiedettiin jo maailmaa luodessa. Käänteisesti kaikkien helvettiin joutuvien nimi on puuttunut tästä kirjasta.
Toiseksi, monilla ei-uskovilla on sellainen kuva uskovista, että he ovat aivopestyjä evankeliointikoneita, jotka eivät ajattele. Joidenkin mielestä kristityt uskovat jonkin typerän ikivanhan kirjan oppeja vastoin kaikkea järkeä. Mielestäni ei ole järkevää odottaa, että uskosta osattomat voisivat tehdä järkevän valinnan kristinuskon suhteen, kun lähes kaikki, mitä he tietävät siitä, on negatiivista.
Mieltäni vaivaa yksinkertainen kysymys: miksi Jumala ei voisi todistaa olemassaoloaan kaikille? Jos he tietäisivät Jumalan olevan olemassa, he tietäisivät myös, että heidän on pakko valita Jeesus pelastuakseen. Kuvittelisin rakastavan Jumalan haluavan mahdollisimman monen pelastuvan, mutta hän ei anna syytä uskoa. Tämä sotii mielestäni Jumalan väitettyä rakkautta vastaan.
Joku on väittänyt, että jos Jumala todistaisi olemassaolonsa kaikille, heidän uskonsa ei olisi niin laadukasta tai syvää kuin toisella tavalla uskoon tulleiden. Tässä tapauksessa näyttäisi siltä, että meillä on kaksi mahdollisuutta: 1. Pieni osa ihmisistä tekee aidon ratkaisun ja heistä tulee hyviä uskovia, suurin osa ei tule uskoon. 2. Suuri osa ihmisistä tulee uskoon, mutta he eivät ole iankaikkisuuden kannalta ihanteellisimpia mahdollisia asukkaita. Pieni osa ei ehkä tule uskoon.
Korvaako laatu määrän? Joissakin asioissa ehkä, mutta ei mielestäni ihmisten hyvinvoinnissa. Jos laatu korvaisi määrän myös ihmisten hyvinvoinnissa, olisi oikein, että rikkaat rikastuvat entisestään ja köyhät köyhtyvät entisestään. Oikeudenmukainen tasajako olisi mielestäni se, että jokainen saa jonkin verran. Ikuisuuskysymyksessä se tarkoittaisi sitä, että mahdollisimman moni pääsisi taivaaseen, vaikka he eivät ehkä olisikaan niin hyviä kuin aidon valinnan tehneet.
Joku sanoo, että Jumala ei ilmesty kaikille, koska hän ei halua pakottaa ketään taivaaseen. Mielestäni tämä on todella heikko vastaus. Sen lisäksi, ettei tässä ole järkeä (miten niin olemassaolonsa todistaminen on pakottamista?), se on mielestäni selvästi ristiriidassa Raamatun kanssa.
Toisen Mooseksen kirjan 11 ensimmäisessä luvussa kerrotaan, kuinka Mooses menee Egyptin faaraon luo ja pyytää tätä päästämään juutalaiset orjuudesta. Näissä luvuissa kerrotaan, että Jumala paadutti faaraon sydämen, niin ettei hän uskonut edes nähtyään Jumalan lähettämät vitsaukset. Myöhemmin Jumala hukutti faaraon, kun hän yritti joukkoineen seurata juutalaisia, jotka olivat kulkeneet meren poikki.
Jumala siis paadutti faaraon sydämen, eikä tämä uskonut Jumalaan. Mitä ilmeisimmin hän joutui helvettiin, koska viimeiseen asti hän taisteli Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan.
Siitä, että Jumala paaduttaa ihmisiä, puhutaan myös Roomalaiskirjeessä:
Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.
Jumala ei siis pakota ketään taivaaseen, mutta hän pakottaa joitakuita helvettiin? Mielestäni tämä on aika mielenkiintoista, jos asia on näin.
Toiseksi, miten niin Jumala ei pakota ketään, kun hän kerran pakotti Paavalinkin uskoon? Paavali, jonka alkuperäinen nimi oli Saul, oli matkalla Jerusalemista Damaskokseen vainotakseen siellä olevia kristittyjä, kun Jumala pysäytti hänet.
Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan:
Saul, Saul, miksi vainoat minua?Hän kysyi:Herra, kuka sinä olet?Ääni vastasi:Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä.Saulin matkatoverit seisoivat sanattomina. He kuulivat äänen mutta eivät havainneet ketään. Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen. Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut.
Mielestäni Jumalan tekoa ei voi pitää edes pelkkänä pakottamisena, vaan Paavalin sokaisemista voisi pitää jo kiristyksenä. Myöhemmin samassa luvussa kerrotaan, kuinka Jumala lähetti uskovan nimeltä Ananias rukoilemaan Paavalin puolesta. Tämän jälkeen Paavali kastetaan, eli hän oli kääntynyt kristinuskoon.
Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi:
Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut -- Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.
Eikö tässä ole Raamatusta itsestään kohta, joka todistaa, että Jumala on pakottanut jonkun uskoon ja taivaaseen?
Jotkut uskovat ajattelevat, että on totta, että Jumala olisi sadisti, jos hän kiduttaisi joitakin ihmisiä ikuisesti helvetissä. Eräs kuitenkin totesi, että vaikka Jumalan rakkaus ja ikuinen kidutus olisivat ristiriidassa keskenään, jälkimmäinen ei välttämättä kumoa edellistä vaan päinvastoin. Jumala ei siis ole sadisti siksi, että helvetti on ikuinen kidutus, vaan helvetti ei ole ikuinen kidutus siksi, että Jumala on rakastava. Tätä puoltaisi muun muassa seuraava raamatunpaikka:
- Katso, se päivä tulee
liekehtivänä kuin tulinen uuni.
Kaikki röyhkeät ja pahantekijät
ovat silloin oljenkorsia.
Se päivä tulee
ja sytyttää ne liekkiin
- sanoo Herra Sebaot -
eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.
Molemmat ovat sinänsä käypiä päättelyketjuja. Ongelma on siinä, että Raamattu väittää sekä sitä, että Jumala on rakastava, että sitä, että helvetti on ikuinen kidutus. Jos Raamattu on kokonaan totta, yhdestä asiasta seuraa, että toinen ei ole totta. Voisin yhtä hyvin esittää, että koska Jumala on rakastava, helvetti ei voi olla ikuinen kidutus, mikä olisi ristiriita sekin. Päinvastainen esimerkki on vain paljon dramaattisempi.
On kuitenkin loogisempaa olettaa niin päin, että Jumala ei ole rakastava. Jumalan rakkaudesta meillä ei ole muita todisteita kuin se, että hän väittää, että näin on. Jumalan julmuudesta meillä on todisteena hänen suunnitelmansa uskosta osattomia kohtaan. Kumpi on uskottavampi todiste henkilön luonteesta, hänen väitteensä itsestään vai hänen tekonsa?
Kun mietin asiaa, en saa mieleeni Raamatusta yhtään tekoa, joka todistaisi Jumalan rakastavan meitä. En väitä, etteikö niitä ole ollenkaan, mutta harvassa niiden täytyy olla, jos en kerran saa mieleeni yhtäkään tällä hetkellä. Jumalan mielivaltaisuuksia taas on koko kirja täynnä.
Ei, Jeesuksen ristinkuolema ei ollut rakkauden osoitus. Se oli turha teko, ja tämä on perusteltu tekstissä vastauksia.html#rakkaus.
Yleensä ottaen Uuden testamentin opetuksille annetaan etusija Vanhan testamentin opetuksiin nähden. Uusi testamentti opettaa, että ihmistä kidutetaan ikuisesti helvetissä, joten voisi päätellä, että tämä näkemys on totta.
Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa - ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.
Toisaalta on väitetty, ettei näissä jakeissa käytetty sana ikuisuus tarkoittaisikaan kirjaimellisesti äärettömän pitkää ajanjaksoa vaan vain hyvin pitkää. Tähän väitteeseen en osaa ottaa kantaa.
Täytyy kuitenkin myöntää, että Raamatusta voidaan löytää tukea myös annihilationismismille eli opille, että ihminen tuhoutuu helvetissä sieluaan myöten. Mielestäni on kuitenkin ongelma, että Raamattu opettaa myös sitä, että ihminen kärsii ikuisesti (?) helvetissä. Tämä ristiriita pitäisi selittää. Jos joku haluaa korvata ristiriidan "Jumala ei voi olla rakastava ja kiduttaa ihmisiä ikuisesti" ristiriidalla "Raamattu väittää sekä sitä, että helvetti on ikuinen kidutus, että sitä, että ihminen tuhoutuu helvetissä", niin kaikin mokomin - ristiriitoja ne ovat molemmat. Useimmiten kuitenkin ollaan sitä mieltä, että helvetti on ikuinen kidutus.
Jotkut ovat väittäneet, että Jumala ei voi ottaa taivaaseen ketä tahansa, koska taivaaseen ei voi päästää mitään epäpuhdasta. Heidän mukaansa Jeesukseen uskominen on ainoa keino puhdistua ja siten päästä taivaaseen.
Tällaisen väittäminen herättää kysymyksen, onko oikeastaan ymmärtänyt, mistä tässä esseessä on kysymys. Olennainen kysymys on, miksi Jumala ei saman tien puhdista kaikkia, jos hän kerran haluaa, että jokainen pääsisi taivaaseen.
Tämä essee kyllä vastaa tähän argumenttiin. Ainoa syy, miksi ylipäänsä listaan tämän argumentin erikseen on, että tällaista on oikeasti väitetty vastauksena yllä esitettyyn.
Tämäkin argumentti on listattu vain, koska sitä on käytetty. Tässäkin minusta vaikuttaa vahvasti siltä, että väitteen esittäjä ei ole vaivautunut ajattelemaan asiaa ja kysymään itseltään, miksi. Tässä tapauksessa kysymys on, miksi Jumala ei sitten puhdista kaikkia.
Eräs kummallisimmista asioista kristinuskossa on mielestäni se, että Jumala lähettää helvettiin jokaisen, joka ei ole valinnut Jeesusta elämänsä aikana. Miksei Jumala pelasta kaikkia halukkaita ilman Jeesustakin? Tai jos syntiuhri on välttämätön, miksei Jeesuksen uhri koske saman tien kaikia? Eikö rakastavan Jumalan olettaisi päästävän paratiisiin jokaisen, joka vain haluaa?
Ihmisen on vaikea tietää, mihin uskoa. Valinnan tekee vaikeaksi muun muassa se, että maailmassa on satoja uskontoja. Mistä kukaan voi tietää, mikä niistä on oikea? Jumalat eivät yleensä katso hyvällä sitäkään, että palvoo muidenkin uskontojen jumalia. Vaikka siis ihminen haluaisi vilpittömästi pelastua, hän joutuu helvettiin, ellei sitten satu valitsemaan juuri oikein. Lisäksi on vielä se mahdollisuus, että jokin Jumala päästää taivaaseen ne, jotka ovat olleet järkeviä eivätkä ole uskoneet mihinkään uskontoon!
Miksei Jumala myöskään anna valita Jeesusta kuoleman jälkeen? Tässä vaiheessa jokainen tietäisi varmasti, että Jumala on olemassa ja vain Jeesus voi pelastaa helvetiltä, mutta miksi kenenkään ei anneta enää muuttaa mieltään? Minusta vaikuttaisi vahvasti siltä, kuin Jumala tahallaan yrittäisi pitää mahdollisimman monen taivaan ulkopuolella. Toinen vaihtoehto saattaisi olla, että kyseessä on osittain uskonnollisten instituutioiden keino yrittää haalia lisää jäseniä, mutta tätä ei poliittisen korrektiuden vuoksi oikein ole esittämiskelpoinen ajatus.
Kaiken tämän lisäksi voi olla vielä, että vaikka joku haluaisikin joutua helvettiin, hän haluaisi siellä jonkin aikaa oltuaan muuttaa mielensä. Miksi Jumala ei anna näiden ihmisten tulla pois helvetistä? Sopiiko tämä käsitykseen rakastavasta isästä?
Väitetään, että Jumalan rakkaus on ehdotonta. Kuitenkin hän lähettää helvettiin, jotka tee tiettyjä häntä miellyttäviä asioita (usko Jeesukseen). Eikö tässä ole jokin ristiriita?
Raamatussa sanotaan noin 40 kertaa seuraavaan tapaan:
Halleluja! Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että Jumalan iankaikkinen armo loppuu heti kuoleman jälkeen. Ehkä tässäkin sanaa iankaikkinen on käytetty merkitsemään muuta kuin äärettömän pituista aikaa, mutta kyllä nämä kohdat silti tuntuvat kertovan eri Jumalasta kuin jotkin toiset.
Selitykseksi tähän kaikkeen ei tosiaankaan riitä, että Jumala ei pakota ketään taivaaseen. Tähän vastasin jo hieman aiemmin. Lisäksi ongelma on siinä, että Jumala ei päästä taivaaseen niitäkään, jotka haluaisivat.
Raamattu sanoo:
Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin.
Mitä järkeä tässä on? Jos synti olisi kahvipisaroita puhtaalla pöytäliinalla, niin Jumalan mielestä ei ilmeisesti ole mitään eroa sillä, kaatuuko kahvia pöytäliinalle tippa vai viisi litraa. Onko tämä aivan kohtuullista?
En ainakaan itse muista koskaan kuulleeni, että kunnianloukkauksesta syytetty olisi saanut elinkautisen murhasta, raiskauksesta ja ryöstöstä. Jos rehellisesti mietin, mitä Jumalan toiminta hänestä kertoo, niin tuntuu siltä, ettei hänellä ole suhteellisuudentajua. Tähän viittaisi myös se, että hän rankaisee äärettömästi äärellisestä määrästä rikkomuksia. (Katso kuitenkin keskustelu ihmisen lopullisesta tuhoutumisesta eli opista annihilationismista.)
Jos ihminen kuolee syntisenä, hän joutuu rangaistuksena kärsimään useimpien käsityksen mukaan ikuisesti helvetissä. Toisaalta, jos hän on luottanut eläessään Jeesukseen, hän pääsee taivaaseen, koska Jeesus on kärsinyt hänen syntiensä rangaistuksen.
Eikö tässä ole jokin epäsuhta? Jeesus kärsi ristillä muutaman tunnin ja eläessäänkin korkeintaan muutama kymmentä vuotta, mutta silti hän on kärsinyt miljardin ihmisen edestä ikuisen kidutuksen. Tämä vahvistaisi jälleen vaikutelmaa siitä, että Jumalalta puuttuu suhteellisuudentaju.
Eräs pohtimisen arvoinen asia on, miten käy niille miljardeille ihmisille, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta. Jos Jumala kohtelee heitä oikeudenmukaisesti (omasta mielestään siis), hän joutuu ilmeisesti heittämään heidät helvettiin.
Jotkut uskovat sanovat, että tällaiset ihmiset tuomitaan heidän tekojensa mukaan, toisin sanoen hyvät ihmiset pääsevät taivaaseen ja pahat eivät. Kuitenkin sanotaan, ettei Jumala päästä taivaaseen mitään epäpuhdasta ja että vain Jeesus voi puhdistaa ihmisen, joten miksi Jumala päästää tällaisia ihmisiä taivaaseen? Entä miksei Jumala voi sitten päästää kaikkia riittävän hyviä ihmisiä taivaaseen, olivat he kuulleet Jeesuksesta tai eivät?
Jotkut sanovat puolestaan, että niille, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta, julistetaan evankeliumi kuoleman jälkeen. He ilmeisesti siis voivat pelastua vielä kuolemansa jälkeenkin, mutta Jeesuksesta kuulleet eivät. Jeesuksesta kuulleet ovat siis epäreilussa asemassa, koska heidän odotetaan tekevän ratkaisunsa vailla lopullista tietoa, kun taas jo kuolleet tietävät varmasti, että Jumala ja helvetti ovat olemassa.
Olen esittänyt monta asiaa, jotka viittaavat siihen, että kristinuskon käsitys rakastavasta Jumalasta on vähintäänkin kyseenalainen. Lisäksi vastasin joihinkin argumentteihin, joita kirjoittamiani asioita kohtaan on esitetty. Esittämäni argumentit voidaan vielä tiivistää seuraaviksi kysymyksiksi: