Tämä sivu on oikeastaan aika mielenkiintoinen. Alunperin en todellakaan odottanut, että tulisin luomaan oman sivun vain puolustaakseen itseäni ja arvovaltaani (?) kristinuskoon liittyvissä kysymyksissä. On hyvin yleistä väittää, että en koskaan tuntenutkaan Jumalaa, kun kerran luovuin. Tällainen ajattelumalli näyttää tarkoittavan oikeastaan sitä, että joillekuille on looginen mahdottomuus, että joku on saanut kokea Jumalan rakkautta, armoa, anteeksiantoa ja kaikkea hyvyyttä, mutta hylännyt kaiken siksi, ettei se ollut järkevää. Sen ymmärtää, jos toinen hylkää siksi, että synti houkutteli, että maallistui, kun ei ravinnut uskoaan.
Monille tällä sivulla käsiteltäville väitteille on yhteistä se, että väitteen esittäjä luulee tietävänsä minusta enemmän kuin minä itse. Joskus se on varmasti mahdollistakin, mutta useimmiten ei. Kuten oikeastaan moni muukin sivu tällä sivustolla, tämäkin on FAQ eli (V)UKK -tyyppinen. Ensin kerrotaan argumentti, sitten siihen vastaus.
Jos et ole vielä lukenut tarinaani, jossa kerron uskostani ja sen menettämisestä, se kannattanee lukea nyt.
Tämän argumentin voi pukea sanoiksi monella eri tavalla. Alla on esimerkkejä:
En allekirjoita näistä väitteistä yhtäkään, mutta viimeistä väitettä minun täytyisi tarkentaa ennen kuin kieltäisin sen.
Miten määritetään, onko joku uskossa? Pitääkö hänen tunnustaa julkisesti Jeesuksen herrakseen? Pitääkö hänen uskoa, että Jeesus on herännyt kuolleista? Pitääkö hänen uskoa esimerkiksi apostolisessa uskontunnustuksessa luetellut asiat? Pitääkö hänen uskoa, että Jeesus oli Jumala, joka kuoli hänen puolestaan ristillä? Pitääkö katua syntejään ja yrittää tehdä parannusta? Pitääkö luovuttaa koko elämänsä Jeesukselle? Pitääkö pyrkiä eroon kaikesta, mikä ei ole Jumalalle mieluista? Oli miten oli, minä tein tuon kaiken.
Pyhällä Hengellä täyttymistä on paljon vaikeampi mitata. Yleisesti ottaen sitä pidetään kuitenkin melko luotettavana merkkinä, jos henkilö voi puhua kielillä (muodostaa äänteitä, tavuja ja lauseita, jotka ovat täysin käsittämättömiä suomalaiselle mutta ovat silti oikeasti jotain kieltä). Harvalla Pyhällä Hengellä täyttyneeksi väitetyllä ihmisellä on ylipäänsä muita armolahjoja kuin kielilläpuhuminen. No, minä puhuin kielillä jo varhain. Sen lisäksi uskonelämäni loppuaikoina myös selitin kieliä jonkin verran. Sikäli kuin minä olen oikea henkilö sitä arvioimaan, selitykseni olivat myös Raamatun mukaisia.
Entä oliko minulla sitten rakkaus? Luullakseni. En ollut ylimielinen ketään kohtaan, enkä ollut ylpeä. Pyrin olemaan kaikille ystävällinen ja auttamaan heitä. Kuuntelin ihmisten ongelmia, jos he halusivat puhua. Annoin rahaa bussilippuun, jos jollakulla ei ollut. Osoitin hyväksyntää ja anteeksiantoa henkilöitä kohtaan, jotka olivat toistuvasti sortuneet johonkin syntiin. Pieniä asioita, mutta suuria on vaikea tehdä. Eikö sitä väitetäkin, että rakkaus tulee esille pienissä asioissa?
Entä tunsinko Jumalan? Vaikea sanoa, mutta Raamattu sanoo seuraavaa:
Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään.
Se siitä sitten. Minä kyllä täytin tuon ehdon.
Elinkö sitten lain alla? Ah, tämä on paha kysymys. On totta, että olin ja olen edelleen suorittaja. Olen perfektionisti. Aikoinaan järkeilin, että jos kerran taivaaseen voi kerätä aarteita (kuten Jeesus kehotti tekemään), niin mikä tahansa uhraus tässä maailmassa suuremman hyvän saamiseksi taivaassa on kannattavaa. Siksi pyrin olemaan kaikin puolin nuhteeton. En kuitenkaan koskaan kuvitellut, että pelastumiseni oli kiinni suorituksistani. En uskonut, että teoillani saatoin yhtään maksaa omaa osaani taivaspaikastani En uskonut, että Jeesus tekee pelastumiseni eteen suurimman osan ja minä vain viimeistelen sen.
Yleensä ottaen ihmisen sanotaan olevan lain alla, jos hän nimenoman yrittää tehdä tekoja pelastukseen. Minä en tehnyt niin, joten en ollut lain alla ainakaan tämän määritelmän mukaan.
Joskus tämän väitteen väitetään todistavan, etten voinu kokea Jumalan rakkautta tai jotain, mutta jos olisin, uskoisin. Ehkä, mutta mitäpä väliä sillä nyt on. En usko Jumalaan, olin sitten jäänyt kokematta jotain mitä muut kokivat tai en. Kokemus ei ole todiste mistään.
Kuten jo sivun johdannossa totesin, jotkut tuntuvat ajattelevan, ettei ihmisen ole mahdollista maistaa Jumalan rakkautta ja sitten luopua muuten kuin synnin takia. Järjenkäyttö arviointiin ei voi olla synti. Epäusko on, mutta jos se on perusteltua, se ei välttämättä ole Raamatun tarkoittamaa epäuskoa. Jälkimmäisen käsitän olevan luonteeltaan sitä, että ihminen ei tahdo uskoa, ei sitä, että ihminen ei kokisi olevan itselleen rehellinen, jos uskoisi.
Tunnetko nimen Charles Templeton? Hän oli kuuluisa saarnaaja yhdessä Billy Grahamin kanssa 1940- ja 50-luvuilla. Ehkä hän olikin sen ajan suurin evankelista. Hän puhui monesti kymmentuhatpäisille ihmisjoukoille. Mutta hän luopui uskosta.
Pikainen hakuni netistä ei kertonut tarkempia syitä hänen kääntymykselleen. Muistelen aikoinaan lukeneeni, että hän luki myös evoluutiosta, ja se oli yksi niistä asioista, jotka horjuttivat hänen uskoaan.
Ehkä hänellä oli jokin salainen synti, joka erotti hänet Jumalasta. Ehkä hän ei ollut täysin antautunut Jumalalle. Ottaen huomioon kuitenkin hänen asemansa, se tuntuu aika epätodennäköiseltä. Luultavasti hänen syntinsä oli sama kuin minunkin - omilla aivoilla ajattelu.
Minulle ei muistaakseni ole vielä väitetty, ettenkö olisi etsinyt totuutta rehellisesti. Sitäkin useammin minulta on kyllä kysytty asiaa. Vastaan: etsin totuutta rehellisesti.
Jos Jumala todella on olemassa, haluan tietää sen. Jos olen todella syntinen ja kaipaan pelastusta, haluan tunnustaa sen ja anoa armoa. Jos on olemassa totuus, jota minä en vielä tiedä, niin haluan tietää sen.
Olenko pyytänyt Jumalaa avaamaan silmäni? Kyllä, useita kertoja, ja pyydän edelleenkin. Olenko pyytänyt Jumalaa vastaamaan minulle? Kyllä, useita kertoja, ja pyydän edelleenkin. Olenko pyytänyt Jumalaa antamaan minulle uskon? Kyllä, useita kertoja, ja pyydän edelleenkin. Oma minäni, oma alitajuntani, tai ehkä jopa saatana, voi estää minua uskomasta. Jumala voi kuitenkin muuttaa mieleni. Siksi pyydänkin, että jos hän on olemassa, hän tekisi sen.
En luopunut uskosta huviseni. En usko siksi, että se olisi helpompaa. Tyhjyys ja helvetin pelko vaivaavat, ja mieluummin olisin uskossa. En kuitenkaan suo omantuntoni tehdä itsemurhaa alkamalla uskoa asiaan, joka ei näytä olevan totta.