Tällä sivulla tarkastelen joitakin väitteitä, joita uskosta ja erityisesti sen paremmuudesta joskus esitetään. Joskus nimittäin törmää väitteisiin, miten paljon parempi on olla uskossa kuin uskosta osaton. Tällä kaikella halutaan yleensä viestittää, että myös toisenkin kannattaisi tulla uskoon. En ole aina ollut kaikista väitteistä samaa mieltä, ja mielestäni jotkin väitteet ansaitsivat lähempää tarkastelua. Huomattakoon kuitenkin, että näitä väitteitä eivät esitä kaikki, ei välttämättä edes enemmistö.
Jotkut uskovat sanovat, että heillä on uskoon tultuaan ollut enemmän sisäistä iloa ja rauhaa. Jotkut väittävät, ettei samanlaista rauhaa voi saada mistään muusta asiasta. Nämä kokemukset eivät mielestäni pidä täysin paikkaansa.
Itse en ollut uskovana juurikaan iloisempi tai rauhallisempi kuin myöhemmin, jo uskosta luovuttuani. Rauha on varmasti osittain psykologista, sillä uskoon tullessaan ihminen kokee monesti tehneensä oikean ratkaisun. Samanlaisen rauhan saattaa tosin luullakseni saada joidenkin muidenkin suurten ratkaisujen jälkeen.
Uskovalla on puolellaan myös se etu, että helvetin pelko ei välttämättä ole niin suuri (vaikka poikkeuksiakin on). Ateismi ei voi tarjota tässä suhteessa samanlaista rauhaa, mutta muutkin uskonnot tarjoavat taivasta helvetin sijaan. Lienee tosin totta, että kristinuskossa pelastumiseen vaaditaan suhteellisen vähän.
Jotkut uskovat kertovat, että heidän elämänsä muuttui täysin, kun he vastaanottivat Jeesuksen. Hyvin mahdollista, mutta yliluonnollinen ei ole tälle ainut mahdollinen selitys. Tämä voi nimittäin olla myös psykologista. Ehkä ratkaisu on loppu pitkälle ristiriidalle, mikä on totta, ja varmuus rauhoittaa. Itse asiassa minäkin koen ajoittain rauhaa sitä enemmän, mitä varmempi olen siitä, ettei kristinusko ole totta. Tämä saattaa johtua siitä, että ihminen pyrkii pitämään maailmankuvansa eheänä.
Psykologisen selityksen puolesta puhuu sekin, että uskoontulossa saavutettu rauha ei joskus kestä montaa kuukautta enempää. Psyykkiset ongelmat eivät ratkea tämäntyyppisellä ratkaisulla, vaikka ihminen saattaa itse niin aluksi luullakin. Jotkut uskovat myöntävät tämän itsekin.
Voi siis olla, että uskovana todellakin on joissakin tapauksissa helpompaa olla. On kuitenkin eri asia, onko se todiste siitä, että kristinusko perustuisi tosiasioihin.
Jotkut uskovat väittävät, ettei Jumala laita koskaan uskovan kannettavaksi niin suurta taakkaa, että tämä ei kestä sitä. Käsitys perustuu ilmeisesti seuraavaan jakeeseen:
Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
Nähdäkseni tähän melkeinpä riittää yksi vastakysymys. Onko totta, ettei yksikään uskova ole koskaan tehnyt itsemurhaa, vaan Jumala on aina antanut hänelle riittävästi voimaa kestää?
Jotkut uskovat esittävät, että koska Jeesus Raamatun mukaan kantoi meidän syntimme ja erityisesti sairautemme, uskovien ei tarvitsisi kärsiä sairauksista. Jotkut jopa antavat ymmärtää, ettei uskova ole hyvä, jos hän kärsii sairauksista (vaikka moni uskovakin karsastaa tällaista ajattelutapaa). Tällainen saarnaaminen aiheuttaa luonnollisesti joillekuille suuria paineita ja henkistä rikkinäisyyttä, mutta onneksi tällainen ei ole kovin yleistä.
Kaikki uskovat eivät parane. Itse asiassa varmaan suurin osa ei parane. Minä kärsin uskossaoloaikoinani pahasta aknesta, pahasta allergiasta ja pahasta masennuksesta. Yksikään ei parantunut rukouksista huolimatta. (Tosin vaikka olisivatkin, ne voivat olla psykosomaattisia eli psyyken ongelmista johtuvia sairauksia, joten niiden paraneminen ei olisi ollut erityisen painava todiste.)
Tyypillisin vastaväite lienee, ettei kaikkien usko riitä. Itse kuitenkin ihmettelen, miksi tarvittavan uskon määrä vaikuttaa niin suurelta, että vain hyvin harvojen usko riittää siihen. Voisi kysyä, mitä mieltä on väittää kaikkien voivan parantua, jos tämä ei useimmille edes ole mahdollisuuksien rajoissa (edes saarnan kuultuaan).
Vaadittavan uskon määrällä on myös toisesta syystä ongelmallista. On nimittäin vaikea ottaa selvää, parantaako Jumala todella sairaita, koska monien usko ei riitä. Näin kunnollisia todisteita ei kerry riittävää määrää, jotta voisi arvioida, onko määrä tilastollisesti merkittävä.